Ajankohtaista

30.9.2016

Satotukku osaa luomun

Satotukku on myynyt luomutuotteita jo 1990-luvun lopulta alkaen. Tuolloin saimme valikoimiimme kotimaisia luomutuotteita Lapista mm. luomukaskinauriin ja lapinporkkanan. Vuonna 2003 Satotukun valikoimissa oli jo paljon sekä ulkolaisia että kotimaisia luomukasviksia. Tänä päivänä Satotukku tunnetaan Suomen laajimmasta luomuvalikoimasta ja luomun asiantuntijana.

Satotukussa on noin 200-300 luomutuotetta aina satokaudesta riippuen. Tällä hetkellä kotimaiset luomujuurekset ovat parhaimmillaan ja Välimeren ihanat satsumat hurmaavat raikkaalla maullaan. Herkulliset kotimaiset luomutomaatit, -kurkut, -salaatit ja -yrtit ovat saatavilla koko vuoden. Satotukku tuo ahkerasti uutuuksia luomuvalikoimaan, viimeisimpänä luomukurkuma.

Banaani on Suomen luomutuotteista ehdoton ykkönen. Kypsytämme ecuadorilaista Fair Nando -banaania, joka on samalla Reilun kaupan banaani että luomubanaani. Fair Nando -banaanit viljellään Ecuadorissa lähellä Machalan kaupunkia Oro Verden alueella, jota kutsutaan usein maailman banaanipääkaupungiksi.

Luomukulutus on kasvanut Suomessa tasaisesti, viime vuonna 7 %. Ruotsissa luomukulutuksen kasvu on ollut viime vuonna todella huimaa 40 % kasvulla. Kaupan asiantuntijat arvioivat, että kotimaisen luomun myynti nousee yli 400 miljoonaan euroon vuonna 2020. Tänä päivänä luomumyynti vuonna 2015 oli 240 miljoonaa euroa. Luomuhevi on vuosia ollut myydyin luomutuoteryhmä Suomessa ja kasvun ennakoidaan kasvavan myös tulevaisuudessa.


Luomu – hyvää ympäristölle ja ihmiselle

Luomun yhdeksi kiistattomaksi ja paljon tutkituksi luomun eduksi tutkijat ovat nostaneet luonnon monimuotoisuudelle koituvat hyödyt. Sen lisäksi, että luomu on todettu puhtaammaksi, terveellisemmäksi ja turvallisemmaksi, kestävä kehitys, hiilijalanjälki ja eläinten hyvinvointi ovat tulossa vahvoiksi motiiveiksi luomun ostamiseen. Tutkimuksissa on todettu, että luomuelintarvikkeet sisältävät mahdollisimman vähän torjunta-aineiden ja eläinlääkkeiden jäämiä. Myös lisäaineiden vähäisyyttä pidetään turvallisen ruoan kriteerinä. Luomukasvikset kuten viinirypäleet, omenat, kiivit, luumut... voi syödä turvallisesti kuorineen.


Satotukku mukana Huonon äidin blogi- ja facebook -sivustoilla

Satotukku on mukana Pro Luomun yhteistyökampanjassa, jossa kerrotaan kuluttajille luomusta ja luomutuotteista 'Huonon äidin' blogi- sekä facebook-sivustolla. 'Huono äiti' on yksi Suomen suosituimmista perhebloggareista, joka kertoo perheitä koskettavista asioista huumorilla höystäen. Seuraajia Facebookissa on jopa yli 60 000.

Huonon äidin luomublogeissa on tuotu paljon esiin tapoja, miten lasten kasvisten syöntiä saataisiin lisättyä. Kasviksista voi rakennella esimerkiksi kätevän auton, jonka voi pala palalta syödä, tai vaikkapa kivoja mittarimatoja viinirypäleistä. Ehkä yksinkertaisinta on kuitenkin ottaa lapsi mukaan kokkaamaan ja tarjota lapselle hedelmiä ja vihanneksia aktiivisesti. Kaiken oppii. Meillä kaikilla on kuitenkin vielä kirittävää, sillä suomalaiset käyttävät vielä kuitenkin suhteellisen vähän hevi- ja vihannestuotteita muihin eurooppalaisiin verrattuna.

Kun haluat kehittää suomalaista luomukulttuuria, kannattaa valita yhteistyökumppaniksi Satotukku. Me osaamme luomun.