Rekisteriselosteet

TIETOSUOJAREKISTERISELOSTEIDEN ESITTELY

Satotukku Oy:n toiminta edellyttää henkilötietojen käsittelyä. Henkilötietojen käsittely perustuu asiakassuhteeseen, muuhun asialliseen yhteyteen tai asiakkaan antamaan suostumukseen. Henkilötietoja käytetään esimerkiksi asiakassuhteen hoitoon, asiakastyytyväisyys- ja muihin kyselyihin, tuote-esittelyihin, myyntiin, laskutukseen sekä asiakasviestintään. Henkilötietoja käsitellään myös työnhakijoiden ja -tekijöiden osalta. Satotukku kiinnittää erityistä huomiota asiakkaan yksityisyyden ja henkilötietojen suojaukseen, ja noudattaa hyvää tietojenkäsittelytapaa.

Henkilötietoja kerätään pääsääntöisesti asiakkaalta itseltään.

Satotukku voi lisäksi kerätä www-sivustoillaan käyttäjien päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla. Kerättyjä tietoja ei pääsääntöisesti luovuteta Satotukun ulkopuolelle.

Tietosuojalain mukaan jokaisella henkilöllä on oikeus tarkastaa, mitä tietoja hänestä on rekisteriin talletettu. Tarkastuspyynnön on oltava kirjallinen ja omakätisesti allekirjoitettu. Kirjallinen tarkastuspyyntö pyydetään lähettämään osoitteeseen:

Satotukku Oy
Tietosuoja-asiantuntija
Tuupakantie 32
01740 Vantaa

Tietoja pyydettäessä on ilmoitettava nimi, osoite ja henkilötunnus, halutaanko tarkastaa johonkin tiettyyn asiaan liittyviä tietoja, kaikki tiedot vai tiedot joltain tietyltä ajanjaksolta.

Asiakkaalla on oikeus vaatia oikaistavaksi, poistettavaksi tai täydennettäväksi rekisterissä oleva itseään koskeva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, vanhentunut, puutteellinen tai tarpeeton tieto.

Asiakas- ja markkinointirekisteriseloste
Kielto-oikeudella tarkoitetaan henkilön oikeutta kieltää rekisterinpitäjää käyttämästä häntä itseään koskevia tietoja suoramarkkinointiin. Aiemmin annetun suoramarkkinointiluvan voi myös peruuttaa milloin tahansa ilmoittamalla kiellosta sähköpostitse osoitteeseen markkinointi@satotukku.fi.

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä saat alla olevasta Satotukun asiakkuuteen ja muuhun asialliseen yhteyteen perustuvan rekisterin rekisteriselosteesta.

Asiakas- ja markkinointirekisteri
Sidosryhmärekisteri
Työnhakijarekisteri
Kameravalvontarekisteri
Evästeet

Google reCAPTCHA -varmennus
Sivustomme on suojattu Googlen reCAPTCHA-varmennuksella.
Googlen tietosuojakäytäntö
Googlen palveluehdot

ASIAKAS- JA MARKKINOINTIREKISTERI

1. Rekisterinpitäjä

Satotukku Oy
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6000
Y-tunnus 0113698-9

2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Maarit Riikonen
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6006
maarit.riikonen@satotukku.fi

3. Rekisterin nimi

Satotukku Oy:n asiakas- ja markkinointirekisteri.

4. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Henkilötietoja käsitellään asiakkuuden ja muuhun asialliseen yhteyteen perustuvan suhteen hallinnointiin, hoitamiseen, analysointiin ja kehittämiseen, muun muassa asiakkaan tietojen ylläpito, mielipidekyselyt, asiakastyytyväisyyskyselyt, asiakasviestintä, markkinointi, laskutus, myynti, tuotetietous.

Rekisterinpitäjä käsittelee yhteystietoja seuraavasti:
- Henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti
- Rekisterinpitäjän tuotteiden markkinointi
- Kilpailuihin osallistuneiden ja voittajien yhteydenotot
- Rekisterinpitäjän liiketoiminnan kehittäminen sekä siihen liittyvä asiakaspalvelun kehittäminen

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisterissä voidaan käsitellä seuraavia henkilötietoja ja niiden
Perustiedot:
- nimi
- yhteystiedot (postiosoitteet, puhelinnumerot, sähköpostiosoitteet)

Asiakkuuteen ja muuhun asialliseen yhteyteen liittyvät tiedot:
- asiakasnumero
- asiakkuuden alkupäivämäärä
- reklamaatiot, palautteet sekä muu asiakkuuteen ja asialliseen yhteyteen liittyvä yhteydenpito, viestintä ja toimenpiteet
- rekisteröityyn kohdistetut markkinointitoimenpiteet, niiden käyttö ja niiden yhteydessä annetut tiedot
- suoramarkkinointiluvat ja kiellot

Rekisterin tiedot poistetaan välittömästi, kun käyttötarkoituksen mukaista perustetta niiden säilyttämiseen ei ole, mikäli rekisterinpitäjällä ei ole lain tai muun viranomaismääräyksen mukaista velvoitetta tietoja säilyttää.

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Asiakkaita koskevat tiedot saadaan asiakkaan suostumuksella häneltä itseltään (tietosuojalaki).

7. Tietojen luovuttaminen ja siirtäminen

Tietoja ei pääsääntöisesti luovuteta Satotukku Oy:n ulkopuolelle. Tietoja voidaan luovuttaa kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön sallimissa ja velvoittamissa rajoissa. Rekisterin tietoja ei luovuteta EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

8. Rekisterin suojaus

Sähköisesti käsiteltävät rekisterin sisältämät tiedot ovat palomuurein, salasanoin ja tarvittavin muin tietoturvan toimialalla kulloinkin yleisesti hyväksyttävin teknisin keinoin suojattuja.

Manuaalisesti ylläpidettävät aineistot sijaitsevat tiloissa, joihin on asiattomilta pääsy estetty.

Ainoastaan yksilöidyillä rekisterinpitäjän ja sen toimeksiannosta ja lukuun toimivien yritysten työntekijöillä, on pääsy rekisterin sisältämiin tietoihin rekisterinpitäjän myöntämällä yksilöllisellä käyttöoikeudella.

9. Tarkastus-, kielto- ja korjausoikeus

Rekisteröidyllä on tietosuojalain mukainen oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja rekisteriin on talletettu. Tarkastuspyyntö tulee lähettää rekisteriasioita hoitavalle henkilölle ja sen on oltava kirjallinen ja allekirjoitettu. Tarkastuspyyntö voidaan tehdä myös henkilökohtaisesti rekisterinpitäjän luona.

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää häntä koskevien tietojen käsittely ja luovuttaminen suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia sekä markkina- ja mielipidetutkimuksia varten ottamalla yhteyttä rekisterinpitäjään.

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia virheellisen tiedon korjaamista ottamalla yhteys rekisterinpitäjään.

Tarkastusasioissa rekisteröityjä palvelee:

Satotukku Oy
Maarit Riikonen
010 581 6006
maarit.riikonen@satotukku.fi
Tuupakantie 32
01740 Vantaa

 

SIDOSRYHMÄREKISTERI

1. Rekisterinpitäjä

Satotukku Oy
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6000
Y-tunnus 0113698-9

2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Marika Vuori
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6000

3. Rekisterin nimi

Sidosryhmärekisteri

4. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Henkilötietoja käsitellään Satotukku Oy:n ja sen sidosryhmiin kuuluvien henkilöiden väliseen viestintään ja tiedottamiseen.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri sisältää henkilötietojen käyttötarkoituksen toteuttamisen kannalta tarvittavat tiedot:
- nimitiedot
- titteli/asema
- työnantaja
- yhteystiedot (postiosoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite)

Rekisterin tiedot poistetaan välittömästi, kun käyttötarkoituksen mukaista perustetta niiden säilyttämiseen ei ole, mikäli rekisterinpitäjällä ei ole lain tai muun viranomaismääräyksen mukaista velvoitetta tietoja säilyttää.

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Tiedot kerätään rekisteröidyltä itseltään (mm. tapaamisten ja muun yhteydenpidon yhteydessä). Tietoja voidaan kerätä myös ulkopuolisista lähteistä, kuten lehdistä ja muista julkaisuista, yleisesti saatavilla olevista internet- ja muista lähteistä sekä ulkopuolisten palveluntarjoajien pitämistä rekistereistä.

7. Tietojen luovuttaminen ja siirtäminen

Tietoja ei luovuteta Satotukku Oy:n ulkopuolelle eikä tietoja siirretä Euroopan Unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

8. Rekisterin suojaus

Sähköisesti käsiteltävät rekisterin sisältämät tiedot ovat palomuurein, salasanoin ja tarvittavin muiden tietoturvan toimialalla kulloinkin yleisesti hyväksyttävin teknisin keinoin suojattuja.

Manuaalisesti ylläpidettävät aineistot sijaitsevat tiloissa, joihin on asiattomilta pääsy estetty.

Ainoastaan yksilöidyillä rekisterinpitäjän ja sen toimeksiannosta ja lukuun toimivien yritysten työntekijöillä, jotka ovat allekirjoittaneet salassapitosopimuksen tai asetus tai kansallinen lainsäädäntö jo itsessään asettavat rekisterinpitäjille vastuut ja velvollisuudet henkilötietojen suojaamiseen, on pääsy rekisterin sisältämiin tietoihin rekisterinpitäjän myöntämällä yksilöllisellä käyttöoikeudella.

9. Tarkastus-, kielto- ja korjausoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja rekisteriin on talletettu. Tarkastuspyyntö tulee lähettää rekisteriasioita hoitavalle henkilölle ja sen on oltava kirjallinen ja allekirjoitettu. Tarkastuspyyntö voidaan tehdä myös henkilökohtaisesti rekisterinpitäjän luona.

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää häntä koskevien tietojen käsittely ja luovuttaminen suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia sekä markkina- ja mielipidetutkimuksia varten ottamalla yhteyttä rekisterinpitäjään.

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia virheellisen tiedon korjaamista ottamalla yhteys rekisterinpitäjään.

 

TYÖNHAKIJAREKISTERI

1. Rekisterinpitäjä

Satotukku Oy
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6000
Y-tunnus 0113698-9

2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Kaisa Malmberg
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6041

3. Rekisterin nimi

Työnhakijarekisteri

4. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Rekrytointitarpeet ja työhakemusten käsittely sekä niiden luomat tarpeet.

5. Rekisterin tietosisältö

Henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti.
- nimi
- syntymäaika
- osoite
- puhelinnumero
- sähköpostiosoite
- peruskoulutus- ja tutkinnot suoritusajankohtineen
- muu suoritettu koulutus
- sovellusten ja ohjelmien käyttötaidot
- erityisosaaminen
- kielitaito
- nykyinen tehtävät (työnantaja, tehtävänimike sekä tehtäväkuvaus)
- tärkeimmät aikaisemmat tehtävät (työnantaja, tehtävänimike sekä tehtäväkuvaus)
- suosittelijat

Rekisterin tiedot poistetaan välittömästi, kun käyttötarkoituksen mukaista perustetta niiden säilyttämiseen ei ole, mikäli rekisterinpitäjällä ei ole lain tai muun viranomaismääräyksen mukaista velvoitetta tietoja säilyttää.

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Hakijan sähköisesti tai paperilla toimittamat tiedot liitteineen.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset ja tietojen siirto EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle

Tietojen luovutusta ja siirtoa EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle ei ole.

Tietoja ei luovuteta Satotukku Oy:n ulkopuolelle.

8. Rekisterin suojauksen periaatteet

Paperiasiakirjat säilytetään lukituissa tiloissa, jonne on pääsy vain nimetyillä henkilöillä.

IT-järjestelmään talletetut tiedot säilytetään keskitetysti lukitussa ja valvotussa atk-konesalissa, joka on palomuurilla ja muilla teknisillä keinoilla suojattu. Tietoihin on pääsy vain nimetyillä henkilöillä, joilta edellytetään järjestelmään kirjautumisessa yksilöllistä käyttäjätunnusta ja salasanaa.

9. Tarkastus-, kielto- ja korjausoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja rekisteriin on talletettu. Tarkastuspyyntö tulee lähettää rekisteriasioita hoitavalle henkilölle ja sen on oltava kirjallinen ja allekirjoitettu. Tarkastuspyyntö voidaan tehdä myös henkilökohtaisesti rekisterinpitäjän luona.

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää häntä koskevien tietojen käsittely ja luovuttaminen suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia sekä markkina- ja mielipidetutkimuksia varten ottamalla yhteyttä rekisterinpitäjään.

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia virheellisen tiedon korjaamista ottamalla yhteys rekisterinpitäjään.

 

KAMERAVALVONTAREKISTERI

1. Rekisterinpitäjä

Satotukku Oy
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6000
Y-tunnus 0113698-9

2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Henrik Österman
Tuupakantie 32
01740 Vantaa
Puh. 010 581 6000

3. Rekisterin nimi

Kameravalvontarekisteri

4. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Kameravalvonnan tarkoituksena on suojata rekisterinpitäjän omaisuutta, valvoa lastaus- ja pysäköintialueen asianmukaista toimintaa, ennaltaehkäistä rikoksia ja auttaa jo tapahtuneiden rikosten selvittämisessä. Sen lisäksi valvonnan tarkoituksena on varmistaa ja lisätä rekisterinpitäjän ja sen asiakkaiden turvallisuutta

Noudatamme kameravalvonnassa sille asetetut lakimääräiset säännöt.

5. Rekisterin tietosisältö

Satotukku Oy:n kameravalvonnan piiriin kuuluvalla alueella toimivien kameroiden kuva-aineistot. Kuvasta voi tunnista henkilöt sekä valvonta-alueen, lisäksi tallenteesta selviää päivämäärä ja kelloaika. Kamerat on sijoitettu seuraavasti:

·       kiinteistön sisäänkäynnit
·       lastaus- ja pysäköintialue

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Satotukku Oy:n alueella kameravalvonnan piiriin kuuluvien kameroiden välittämä kuva-aineisto.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset ja tietojen siirto EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle

Rikostapauksissa tiedot voidaan luovuttaa poliisille.

8. Rekisterin suojauksen periaatteet

Kameravalvonnan tallenteet säilytetään lukituissa tiloissa lukitussa kaapissa, jonne on pääsy vain nimetyillä henkilöillä. Tallenteiden purku: nimetty vastuuhenkilö ja hänen varahenkilö.

Tallenteita säilytetään henkilötietojen käyttötarkoituksen edellyttämän ajan. Säilytysaika vaihtelee teknisestä ratkaisusta riippuen, mutta on enintään 60 päivää kuvaus- tai tallennushetkestä, ellei pidempi aika yksittäistapauksessa ole rekisterin käyttötarkoitus huomioiden tarpeen.

EVÄSTEET

Satotukun verkkosivuston käyttöä seuraamme Google Analyticsin sekä Snoobin kautta. Kolmannen osapuolen evästeet tallentavat anonyymissa muodossa tietoja muun muassa siitä, mitä kautta käyttäjät ovat sivulle tulleet, millä sivuilla käytiin ja kuinka pitkään käyttäjät kullakin sivulla olivat. Näiden tietojen avulla pystymme kehittämään verkkosivustoamme käyttäjäystävällisemmäksi ja seuraamaan sivustolle tehtyjen kehityksien tuloksia. Lisätietoja näistä evästeistä saa Googlen tietosuojakäytäntösivustosta. Jos haluatte, että kolmannet osapuolet eivät seuraa toimintaanne millään verkkosivuilla, käykää osoitteessa http://tools.google.com/dlpage/gaoptout.