Siitakesienialusta

Nyt siitakesienet voi kasvattaa aivan itse kotona Kaitekin siitakesienialustoilla.  Jo muutamassa päivässä kotona kasvualusta kasvattaa sienet, jotka voi käyttää suoraan herkullisiin sieniruokiin. Ja tämä on luomua!

Siitakealustaa kasvatetaan huoneenlämmössä normaalissa huoneenvalossa, mutta ei suorassa auringonpaisteessa. Alusta tarvitsee ilmankosteutta ympärilleen. Alustalle voi rakentaan minikasvihuoneen muovikassisata sekä ruukusta tai kattilasta. Suikutellaan kerran päivässä suihkupullolla. Parin päivän jälkeen siitakkeet ovat valmiita kerättäviksi. Sadonkorjuun jälkeen alusta herää uuten satoon upottamalla se kokonaan veden alle. Satojen määrä on normaalisti 2-3. Käytön jälkeen alustan voi kierrättää biojätteeseen.

Kasvualustan lisäksi Kaiteki-sieniä saa myös valmiiksi pakattuina.

Monipuolisesti Satotukusta

Satotukku on Suomen johtava vihannes- ja hedelmätukku. Tarjoamme laajan valikoiman tuoreita vihanneksia, hedelmiä, marjoja, yrttejä ja juureksia ympäri vuoden kilpailukykyiseen hintaan. Meiltä löydät myös Suomen laajimman luomuvalikoiman.  

Viljelijäkontaktimme ulottuvat noin 15:een maahan eri puolille maailmaa. Melkein kaikkia hedelmiä ja vihanneksia on saatavana ympäri vuoden, mutta painotamme toiminnassamme satokausia. Appelsiinia saa aina. Suurin ja lähin Espanjan appelsiinin satokausi kestää tammikuusta toukokuuhun.

Raikkaat, tuoreet vihannekset ja hedelmät ovat Satotukussa sydämen asia. Ammattitaitoinen ja palveluhenkinen henkilökuntamme työskentelee tuottaakseen suomalaisille parhaat, sopivan kypsät hedelmät ja vihannekset.